fbpx
rakkaus Archives - Ehjäksi
183
archive,tag,tag-rakkaus,tag-183,qode-social-login-1.0,qode-restaurant-1.0,ajax_fade,page_not_loaded,,select-theme-ver-4.4.1,wpb-js-composer js-comp-ver-5.5.4,vc_responsive
December 29, 2020 In Henkisyys, Hyvinvointi

Matka näkymättömästä lapsesta näkyväksi aikuiseksi – mikä auttaa parantamaan alkoholismikodin jättämiä jälkiä?

Kerromme tässä artikkelissa, mikä meitä on auttanut eheyttämään alkoholismikodista saatuja haavoja ja miltä elämämme tuntuu ja näytää nyt. Tekstissä kulkevat rinta rinnan Näkyväksi-retriittien perustajien Ramanda Anderssonin ja Lotta Kvistin kokemukset.

Viime artikkelissa kirjoitimme siitä, miltä alkoholismikodissa on tuntunut kasvaa ja miten se näkyy meissä tämä päivänä. Lue artikkeli tästä.

Alkoholismikodin jättämät jäljet eivät juurikaan häirinneet meitä tietoisesti nuoruudessamme, kunnes Lotta sairastui 18–vuotiaana syömishäiriöön ja hiukan myöhemmin masennukseen. Ramandakin sairastui 18–vuotiaana kilpaurheilun loputtua masennukseen ja oireili ihonsa kautta, kyvyttömyytenä syödä, sai vatsakramppeja, eikä jaksanut tehdä mitään. Lotan kahden vuoden psykoterapia ei tuottanut tulosta niin alkoholismin jättämien haavojen parantamiseen kuin syömishäiriöönkään, sillä siellä ei puhuttu varhaislapsuudesta mitään. Hän jätti asiat sillä erää paremmin käsittelemättä ja jatkoi syömishäiriöoireilua.

Ramandan eheytyminen alkoi psykoterapialla, jossa hän kävi aktiivisesti kolme vuotta. Siellä hän paneutui arjen onnistumiseen ja elämän valitsemiseen. Terapia herätti Ramandassa ikuisen kiitollisuuden ja ison kiinnostuksen ihmisen ymmärtämistä kohtaan. Terapeutti laittoi Ramandan lyömään kättä päälle sanoen, että ”et tapa itseäsi ennen seuraavaa tapaamista”. Nyt Ramanda on tästä kättelystä erittäin kiitollinen, sillä nykyään hänen elämänsä on monesti yhtä iloa ja juhlaa.

Lotta tajusi vasta 27–vuotiaana tuki- ja liikuntaelinvaivojensa ja masennuksen myötä, että nyt todella on haettava apua tai muuten elämä heittää tielle vielä jotakin vakavampaa. Siitä alkoi hänen tiensä kohti todellista eheytymistä. Hän paransi lähes kokonaan itse itsensä masennuksesta energiahoidon avulla, mikä sai hänet itsensä opiskelemaan energiahoitajaksi ja regressioterapeutiksi. Ramandan eheytymisen matka on ollut askel kerrallaan etenemistä sydäntä kuunnellen. Terapiassa lapsuutta ei koskaan avattu, sillä Ramanda ei ollut siihen valmis, eikä terapia tuntunut hänestä siihen oikealta keinolta. Lapsuuden pohjatraumat tulivat molemmilla kunnolla tietoisuuteen ja käsittelyyn suurin piirtein saman ikäisenä, kun keho ja psyyke sen kestivät.

Eheytymisen tiemme on kulkenut läpi monien hoitomuotojen. Haluammekin kannustaa sinuakin löytämään itsellesi kulloinkin sopivan apukeinon. Autamme asiakkaitamme tunnistamaan sen, mitä he milloinkin tarvitsevat. Meidän polulla auttaneita keinoja ovat terapian, energiahoidon ja regressioterapian lisäksi selvänäkijät, perhekonstellaatio, ratkaisukeskeinen valmennus, syvähengitys, hahmoterapia, jooga, tanssi, meditointi ja luonnossa ajan viettäminen.

Elämämme on keventynyt edellä mainittujen keinojen avulla huomattavasti ja suosittelemme niitä muillekin. Tärkeintä on ymmärtää, että kipuja ei tarvitse kantaa mukanaan, ja kannattaa rohkeasti vaihtaa metodia, jos joku juttu ei tunnu hyvältä. Ei kannata kuitenkaan antaa heti periksi, sillä tunteille antautumisen harjoittelu voi viedä aikansa.

Olemme kaivaneet itsestämme esille paljon rakkautta ja vaihtaneet pelokkaan ja vakavan elämän monin kerroin iloisempaan. Nykyään osaamme vain olla ja nauttia elämästä. Osaamme vetää rajamme paljon paremmin töissä ja ihmissuhteissa. Emme suorita elämää, vaan annamme elämän elää meidän kauttamme. Tiedämme, mitä haluamme. Toteutamme elämäntehtäväämme. Olemme uskaltaneet seurata sydäntämme sinne, minne se on meitä milloinkin vienyt. Terveytemme on paljon paremmalla tolalla kuin ennen, ja elämässämme on paljon ihmisiä, jotka lisäävät rakkautta siihen.Olemme antaneet vanhemmille anteeksi roppakaupalla laiminlyöntiä ja kaltoinkohtelua ja perhesuhteemme ovat nyt paremmat kuin koskaan. Olemme oppineet matkalla valtavasti itsestämme ja elämästä; siitä, miksi asiat tapahtuvat ja mistä tässä elämässä oikein pohjimmiltaan on kyse.

Toki paraneminen on prosessi, joka ei usein tapahdu hetkessä. Mekin olemme työstäneet itseämme monia vuosia ja prosessi jatkuu. Kehotammekin kärsivällisyyteen ja armollisuuteen itseäsi kohtaan, jos kipuilet sen kanssa, miten lapsuudessa koettu alkoholismi sinuun vaikuttaa. Syvemmältä olemukseltasi olet jo täydellinen ja sinussa on kaikki tarvittava sisällä. Se täytyy vain kaivaa sen päälle kertyneen mielen kuonan alta ja lopettaa uskomasta negatiivisia tarinoita, joita oma mieli itsestäsi ja elämästä sinulle syöttää. Sinulla on vapaus valita ja kyky tehdä muutos. Tee muutos itsellesi, uskalla uskoa parempaan ja antaudu eheytymisen matkalle kanssamme. Tehdään yhdessä elämästä iloinen ja rakkauden matka, jossa varjo ja valo saavat molemmat olla olemassa, mutta jossa mennään kuitenkin kohti valoa.

Haluamme tarjota sinulle keinoja, joilla voit auttaa itseäsi. Olemme molemmat opiskelleet LCF life coacheiksi®. Haavamme ovat avanneet meille aivan uudenlaisen polun, maailmankuvan, myötätunnon ja halun auttaa muita. Halun ja kyvykkyyden kääntää omat näennäiset heikkoudet vahvuuksiksi. Sinä voit tehdä saman.

Perustimme alkoholistien aikuisille lapsille suunnatut Näkyväksi-retriitit, kun tajusimme, kuinka suuri ongelma alkoholismi ja siitä läheisille aiheutuva läheisriippuvuus on Suomessa. Koimme, että muun muassa tästä syystä me retriittien perustajat ylipäätään tapasimme. Haluamme omien kokemustemme myötä tarjota sinulle aivan uudenlaisen tavan löytää rakkautta, läsnäoloa ja mielenrauhaa elämääsi.

Tammikuun retriitillä hyödynnämme monia meillekin tuttuja ja ohjaajien ammatikseen käyttämiä eheytymisvaihtoehtoja, kuten energiahoitoa, valmennusta, tanssia ja joogaa. Opetamme joitain arvokkaita tekniikoita, joiden avulla työstämistä voi jatkaa yksin kotona ja jaamme tarkemmin myös kaikki parannuskeinomme, joita olemme itse hyödyntäneet. Retriitillä pääset selkeyttämään omaa suuntaasi ja tarvetta jatkoa varten.

Kuuntele Suplasta jakso läheisriippuvuudesta ja ihmissuhteista. Jakso resonoi sinulle todennäköisesti, jos olet viettänyt traumaattisen lapsuuden, vaikka et olisikaan alkoholistin lapsi.

Onnea ja menestystä eheytymisen polullasi. Jokaisen tekemä varjotyö on todella merkittävää itselleen ja ympäristölleen.

Tutustu tästä Apua alkoholistin läheiselle -kokonaisuuteen ja lähde parantamaan avullani sinulle alkoholismin jättämiä jälkiä.

December 6, 2020 In Hyvinvointi

Tarina näkymättömästä lapsesta – millaista on kasvaa alkoholismikodissa?

Tervetuloa kurkkaamaan alkoholismikodissa kasvaneen lapsen maailmaan ja siihen, kuinka se vaikuttaa aikuisuuteen. Tekstissä kulkevat rinta rinnan Näkyväksi-retriittien perustajien Ramandan ja Lotan kokemukset. Toisessa artikkelissa kerromme, mitä apukeinoja alkoholismikodissa kasvaneelle on.

Kasvoimme alkoholismikodissa. Kasvamistamme varjosti jatkuva turvattomuus ja epävakaus, mikä teki meistä näkymättömiä. Näkymätön lapsi ei uskalla ilmentää tunteitaan ja tarpeitaan. Meidän tunteillemme ei ollut tilaa kodissa, jossa alkoholismisairaus hallitsi ja pelko ja turvattomuus ohjasi aikuisten toimintaa. Tämä esti meiltä terveiden tunnetaitojen oppimisen ja synnytti meille tarpeen piilottaa todellisen itsemme. Opimme, että vain  piiloutuminen on turvallista, sillä kaikenlainen vastaan laittaminen ja oman mielipiteen ilmaisu johti usein kylmään, hylkäävään tai vihaiseen käytökseen vanhempien taholta.

Miltä lapsuutemme alkoholismikodissa sitten näytti? Ramanda saattoi joutua koulun jälkeen miettimään, voiko kotiin viedä ystäviä, kun ei tiedä minkälainen vastaanotto on tiedossa. Oliko iskä juonut, olivatko hänen hermonsa kireällä. Kun ystävä sai kotona yllättäen huudot, ei Ramanda enää halunnut viedä ystäviään kotiin.

Lotta pelkäsi usein perjantaisin, saako viettää perheen kanssa rauhallista iltaa tv:tä katsoen vai tuleeko autotallissa ryppäämässä ollut isä mesoamaan äidille, jolloin hän joutui kuuntelemaan uhkaavaa huutoa oman onnensa nojaan peloissaan. Yhdessäolon tilalle tulikin yksinäisyys ja kasa muita tunnelukkoja. Kokemus siitä, että omilla tarpeilla ei ole väliä.

Jatkuva tarpeiden laiminlyönti lapsuudessamme johti merkityksettömyyteen. Koska meillä oli tarve tulla näkyviksi ja saada rakkautta, kuten jokaisella ihmisellä, johti se pakonomaiseen tarpeeseen onnistua. Koska pelkkä olemassaolomme ei riittänyt, ajattelimme, että ehkä onnistuminen erilaisissa asioissa tekisi meistä näkyviä ja riittäviä. Onnistuimme kilpaurheilussa, koulussa ja kotitöissä.

Kerran jollei useamminkin Lotta istui autossa alkolisti-isänsä kyydissä, kun tämä ajoi tien laidasta toiseen. Hän puristi rystyset valkoisina ainoana turvanaan ja rakkautena pitämäänsä jäätelöä, jonka isä oli hänelle ostanut lievittääkseen syyllisyyttä ja häpeää juomisestaan. Tämän kaltaiset tapahtumat johtivat siihen, että kun Lotta olisi aikuisena kaivannut turvaa ja rakkautta, haki hän sitä opitun mallin mukaan ruoasta. Ruoka oli myös hänelle helppo asia kontrolloida. Kontrolloinnin tarve johtui lapsuudessa koetusta pelosta ja turvattomuudesta. Ruoasta, jonka hän yhdisti alitajuisesti rakkauteen, tuli hänelle kielletty asia, sillä hän luuli isänsä käytöksen vuoksi, ettei ollut rakkauden arvoinen. Syömishäiriössäkin näkyi näkymättömyyden, piiloutumisen tarve: mitä pienempi ja vähemmän Lotta koki olevansa, sitä enemmän turvassa hän kuvitteli olevansa.

Alkoholistin lapsena kasvaminen näyttäytyy vanhemmiten monin eri tavoin. Pohjalla ovat kuitenkin samanlaiset turvattomuuden, hylkäämisen, riittämättömyyden ja häpeän kokemukset. Alkoholistin läheiset sairastuvat läheisriippuvuuteen. Läheisriippuvuus on ilmiö, jossa ihminen on pakonomaisen riippuvainen muista ihmisistä ja asioista. Lapsi ei saa alkoholismikodissa riittävää rakkautta ja hänen itsetuntonsa ei kasva terveelle pohjalle, mikä johtaa helposti turvan ja hyväksynnän hakuun ulkopuolelta.

Koska koimme lapsuudessamme vanhempien taholta hylkäämistä lukuisia kertoja, olemme pelänneet sitä kovasti aikuisenakin. Hylätyksi tulemisen pelko on usein alitajuinen, minkä takia emme ole aina aikuisena ymmärtäneet, miksi parisuhteet ja elämänmuutokset eivät onnistu tai ovat hankalampia kuin ne monelle muulle näyttävät olevan.

Meidän ihmisten toiminta on usein hyvin tiedostamatonta. On hyvä alkaa kyseenalaistamaan, miksi asioita tekee. Me olemme esimerkiksi tiedostamattomina toimintamme syistä suorittaneet töitä ja yrittäjyyttä yli omien voimavarojemme ja omaa hyvinvointiamme laiminlyöden niin, että emme ole lopulta enää kyenneet työntekoon. Elämän kontrollointiyritykset ovat näyttäytyneet meille myös liikunnan kautta. Olemme suorittaneet liikuntaa niin, että se on johtanut pitkäaikaisiin loukkaantumisiin. Pysähtyminen on ollut usein vaikeaa, kun lapsuuden tunnelasti on halunnut tulla pintaan, emmekä ole osanneet ottaa sitä vastaan, kun uskallus ja työkalut siihen ovat puuttuneet. Sen sijaan olemme masentuneet kerta toisensa jälkeen seurauksena kaikista käsittelemättömistä asioista ja yli omien voimavarojemme tekemisestä. Masennukset ovat lakanneet vasta asiat kohtaamalla.

Suorittaminen voi näkyä muillakin elämän osa-alueilla. Onko sinun kalenterisi aina täynnä kaikenlaista puuhaa vai osaatko aidosti nauttia pysähtymisestä ja olemisesta? Harva traumaattisen lapsuuden elänyt osaa nauttia hiljaisuudesta. Olemme oppineet, että kuitenkin vain hiljaisuudessa voit kuulla itsesi ja todelliset tuntosi. Hiljaisuutta tarvitaan eheytymiseen.

Toisaalta olemme aikuisina lamaantuneet monesti, kun olisi pitänyt toimia, emmekä ole saaneet mitään aikaiseksi. Syynä lamaantumiselle ovat taas lapsuuden pelot. Haavoittunut sisäinen lapsi jää mieluummin turvakseen rakentamaansa sisäiseen poteroon kuin lähtee maailmalle, vaikka aito, haavoittumaton osa itseä lähtisi mielellään maailmalle ja tulisi näkyväksi koko kauneudessaan ja kaikessa osaamisessaan.

Rajojen asettaminen on ollut meille monesti vaikeaa. Emme ole oppineet kuuntelemaan tarpeitamme, emmekä siksi ole osanneet elää niiden mukaan. Emme oppineet vanhemmiltamme, kuinka asettaa rajat. Opimme sen sijaan, ettei se ole turvallista. Opimme miellyttämään, ettemme saisi huutoja. Miellyttäminen on ollut yksi keino pysyä mahdollisemman näkymättömänä. Tämä lapsuuden selviytymismalli on näkynyt ihmissuhteissamme myös aikuisena.

Onneksi rajojen vetämistä voi harjoitella. Jokaisella meistä on oikeus ja mahdollisuus tulla kuulluksi, nähdyksi ja arvostetuksi. Muutos lähtee meistä itsestämme. Muiden ihmisten käytös ja se, miten maailma meille näyttäytyy, muuttuu vain sisäisen muutoksen myötä. Ei tunteita pakenemalla.

Alkoholistin lapsen voi olla hankala tunnistaa läheisriippuvainen käytös itsessään, koska se on niin normaalia yhteiskunnassamme. Haemme usein hyväksyntää ulkopuolelta, kun emme osaa tarjota sitä riittävästi itsellemme. Moni on kokenut vanhempiensa taholta laiminlyöntiä, kaltoinkohtelua ja muuta rakkaudetonta, tiedostamatonta käytöstä. Siksi moni törmää aikuisuudessa samankaltaisiin haasteisiin kuin me, vaikka ei olisi kasvanut alkoholismikodissa. Vanhemmat eivät ole pystyneet toimimaan paremmin parantamatta omia haavojaan.

Moni myös pitää alkoholisteina vain kadulla elävia “puliukkoja”. Näin ei kuitenkaan ole. Suomessa on päihdehoitokeskus Kantamon mukaan noin 400 000 alkoholistia. Alkoholismisairaudesta heidän lähipiirissään kärsii noin kaksi miljoonaa läheistä. Kyseessä on siis merkittävä yhteiskunnallinen ongelma. Onhan suomalaisilla sellainen mainekin, että täällä juodaan reilusti ja hukutetaan murheita pulloon. Maine ei ole syyttä.

Olemme tajunneet vasta vanhempana, että elimme alkoholismikodissa. Lapsina pidimme sitä normaalina, sillä eihän meillä ollut tietoa paremmasta. Jos lapsuuden kodissasi on ollut alkoholin käyttöä ja sinulla on edellä kuvaillun tyylisiä oireita, tiedäthän, että on muunkinlainen, kevyempi tapa elää. Me autamme sinua mielellämme tiellä kohti eheämpää itseäsi ja omannäköistäsi elämää.

Lue seuraavasta artikkelista, mikä auttaa parantamaan alkoholismikodin jättämiä jälkiä.

Tämän artikkelin ovat kirjoittaneet Ramanda Andersson ja Lotta Kvist.

 

Tutustu tästä tarjoamaani Apua alkoholistin läheiselle -kokonaisuuteen ja lähde parantamaan alkoholismin sinulle jättämiä jälkiä.

May 13, 2019 In Paraneminen

Ruoka on syömishäiriöiselle rakkauden korvike

Minulla on noin kymmenen vuoden syömishäiriötausta. Sinä aikana olen tavannut myös monia muita syömishäiriöisiä ja entisiä syömishäiriöisiä. Syömishäiriöisiä yhdistää rakkauden puute itseään kohtaan.

Lise Bourbeau kirjoittaa kirjassaan Kuuntele kehoasi: Rakasta itseäsi, että naisten anoreksia johtuu äitisuhteen vaikeuksista ja sitä myötä oman naiseutensa hyväksymisen vaikeudesta. Itse ainakin pystyn entisenä anorektikkona löytämään tuon yhteyden, mutta en sano, että asia olisi aina näin. Kuitenkin feminiinipuoleemme liittyvä herkkyys on tavalla tai toisella anorektikolle ja muillekin syömishäiriöisille, myös miehille, vaikea hyväksyä itsessään.

Olen havainnut syömishäiriön taustalta löytyvän monesti myös lapsuuden turvattomuutta, joka on johtunut esimerkiksi alkoholismista perheessä. Itselläni niin isän alkoholismista kuin sairastumisesta ja kuolemasta johtunut turvattomuus on ollut suurin syy syömishäiriön puhkeamiselle. Oli syy mikä tahansa, kaikki tiet johtavat kuitenkin aina tavalla tai toisella rakkauden puutteeseen. Mitäpä me muuta täällä pohjimmiltamme enemmän haluammekaan kuin olla hyväksyttyjä ja rakastettuja, ja kohtaamme helposti haasteita, kun koemme, ettei elämässämme ole tarpeeksi rakkautta.

Mitä tutkimukset sanovat?

Hanna Ebelingin tutkielman mukaan murrosiän alkamisajankohta, erilaiset hormonit ja niiden pitoisuudet elimistössä, keskushermoston reseptorit sekä aivojen rakenteelliset erot ovat tutkimusten mukaan perinnöllisyystekijöitä, joilla voi olla vaikutusta syömishäiriön puhkeamiseen.

Perhetekijöistä keskeisesti vaikuttavat puolestaan vahvat sitoutumismekanismit, käsittelemättömät perheen kohtaamat menetykset, nuoren suhde vanhempiinsa, vanhempien perfektionismi sekä perheväkivalta ja alkoholismi.

Traumatausta on tutkimusten valossa varsin yleistä syömishäiriötä sairastavien keskuudessa. Erityisesti seksuaalinen hyväksikäyttö, raiskaus sekä fyysinen ja henkinen väkivalta nousivat esiin. Syömishäiriötä sairastavien yhteisiä persoonallisuuspiirteitä ovat tutkimustulosten mukaan perfektionismi, itsekeskeisyys, itsensä kielteinen arvottaminen, haasteet sosiaalisissa kanssakäymisissä sekä vaikeudet tunnistaa, tulkita ja kuvata omia tunteitaan.

Tarve laihduttaa lapsuuden rakkaudettomuutta

Olen omasta kokemuksestakin tullut siihen tulokseen, että ruoka on syömishäiriöisille rakkauden ja usein turvankin korvike. Syömishäiriöinen syö joko liikaa tai yrittää kieltää ruoan itseltään mahdollisemman tehokkaasti, jos uskoo, ettei ole rakkauden arvoinen. Syömishäiriöinen voi myös rankaista itseään syömällä. Ei kukaan ole esimerkiksi ilman syvempää syytä ylipainoinen. Ylipainoinen piilottaa kilojensa alle jotain itsestään, todennäköisesi kieltää tämän itseltään ja tuntee helposti epävarmuutta ja arvottomuutta.

Tunteet ohjaavat toimintaamme, ja erityisesti alitajuntamme toimii assosioiden: olemme mitä todennäköisemmin alkaneet liittää rakkauden kokemukset jo vauvoina ruokaan, kun meitä on imetetty. Sillä onkin merkitystä, imettääkö äiti lastaan kellon mukaan vai vain silloin, kun vauvalla on nälkä. Hermostomme oppii tietynlaiseen toimintaan.

Meillä on yleensä lapsuudesta saakka myös kokemuksia, joissa ruokaa on syöty vaikkapa juhlissa. Se on tuntunut mukavalta. Näin ollen saatamme ajautua hakemaan ruoasta lohdutusta, kun ei tunnukaan niin mukavalta. Toki toisille käy juuri päinvastoin ja he menettävät ruokahalunsa, kun kohtaavat sydänsuruja.

On myös helpompi tulla riippuvaiseksi niistä asioista, jotka ovat arkisia, välttämättömiä ja sopivissa määrin terveellisiä kuin niistä, joiden tiedämme olevan epäterveellisiä, kuten alkoholi ja huumeet. Syömishäiriö voi puhjeta helposti laihduttamisen myötä, kuten itselleni tapahtui. Moni yrittää olla laihduttamalla niin sanotusti parempi ja itsensä ja muiden silmissä hyväksyttävämpi ihminen, vaikka halu laihduttaa piileekin lapsuuden rakkauden puutteessa. Yleiset kauneusihanteet vain ruokkivat itseään rakastamatonta ihmistä hakemaan ratkaisuja ulkoisista keinoista.

Itsensä sumuttaminen on helppoa

On helppoa uskotella itselleen, ettei omassa käytöksessä ole mitään korjaamiseen varaa, jos pakenee vaikeiden asioiden kohtaamista esimerkiksi liikuntaan tai töihin. Itse elin yhdessä vaiheessa muka terveellistä fitness-elämää, vaikka syömishäiriöni oli vaan muuttanut muotoaan. Treenaamiseni sekä syömisten tarkkailu ja mittaaminen meni ihan överiksi. En ollutkaan tuolloin vielä käsitellyt itse häiriön aiheuttajia.

Kaikki riippuvuuskäyttäytyminen kertoo tarpeesta paeta niiden asioiden kohtaamista, jotka satuttavat. Se kertoo yhteyden puutteesta itseen. Alitajuisesti tiedämme, että jos kohtaisimme vaikeiksi kokemamme tunteet uudestaan, meitä sattuisi. Ihmismieli yrittää luonnostaan välttää kipua ja saada nautintoa. Moni ei halua tuntea itseään heikoksi ja haavoittuvaiseksi, koska ei ole ehkä saanut sellaiseen kannustusta. Yhteiskunta, jossa elämme, ei kannusta siihen. Herkkyyshän ei itse asiassa ole heikkoutta, vaan pikemminkin vahvuutta. Jokainen on pohjimmiltaan herkkä. Jos sallimme itsemme antautua tunteillemme, voimme kokea monenlaista paranemista.

Monelle voi olla suhteellisen helppo kontrolloida syömisiään, jos haluaa laihtua. Toki jos kantaa sisällään uskomusta, että ei siinä onnistu, uskomus vain toteuttaa itseään. Uskomuksemme ilmenevät fyysiseen todellisuuteen. Muuttaakseen fyysistä todellisuuttaan on siis poistettava ensin itsestä vastustus eli muutosta palvelemattomat uskomukset.

Ruoasta turvaa, rakkautta ja rankaisua

Kontrolloinnin tarve kumpuaa pelosta. Luonnollisessa tilassamme luotamme elämään. Itse aloin kontrolloida syömistä täysi-ikäisyyden kynnyksellä, kun yritin vimmastusti löytää jonkun asian, josta saada hallinnan tunteen elämään isäni kuoleman jälkeen. Kun maailma ympärilläni tuntui luhistuvan, ainakin syömisistäni pystyin päättämään minä. Lisäksi koin suunnatonta syyllisyyttä siitä, että en ollut hoitanut kuolemansairasta isääni tarpeeksi vain yhden perheeni esittämän, väärin tulkitsemani kommentin takia. Aloin uskoa, että en edes ansaitsisi elää, sillä koin itseni niin huonoksi ihmiseksi. Tästä syystä yritin kieltää itseltäni ruoan, joka edusti minulle rakkautta.

Aloin luulla jo pienenä, että ruoka on rakkautta, kun isäni muun muassa ajeli humalassa autolla tien laidasta toiseen, ja minulla oli vain jäätelö ”turvanani”. Puristin sitä vimmatusti peläten kuolemaa. Isällä oli tapana ostaa lapsilleen herkkuja syyllisyydestä ja häpeästä samalla, kun hän haki omilta tunnekuormiltaan pakenemiseen kaljaa kaupasta. Isä osoitti rakkautta ruoalla myös selvinpäin.

Ei hän varmasti halunnut aiheuttaa herkkujen ostolla mitään pahaa. Hän ei vaan ymmärtänyt, millaisia haasteita siitä voisi lapsille myöhemmin kehkeytyä. Järjellähän kuka tahansa ymmärtää, että ruoka ei ole rakkautta. Jos tunnetasolla on kuitenkin tällainen uskomus, se voittaa järjen mennen tullen ja vaikuttaa käytökseen. Silloin kuin kaipaisi rakkautta ja turvaa, turvautuukin ruokaan. Sitten kun tuntee itsensä epäonnistuneeksi syötyään liikaa, itseinhoissaan helposti rankaiseekin itseään syömällä lisää.

Ennen uskoin tiukkaan itsekuriin. Pyrin syömään ja liikkumaan tiettyjen kaavojen mukaan. Jos en pystynyt noudattamaan omia vaatimuksiani, piiskasin itseäni henkisesti epäonnistumisesta. Tämä kaikki ilmensi tarvetta täyttää elämäni jollain, ettei tarvitsisi pysähtyä kuulemaan, miltä minusta tuntuu syvällä sisälläni.

Sitten elämä onneksi järjesti minulle pysähtymisen. Nykyään en näe tiukkaa itsekuria itsensä rakastamisena. Keho asettuu oikeisiin uomiinsa, kun itseään ja sitä rakastaa ja tarjoaa sille sen viestejä kuunnellen oikeanlaista ruokaa, eikä kanna mielessään kaikenlaisia vääriä uskomuksia itsestään ja ruoasta. Mikään natsiasenne ei kuulu itsensä rakastamiseen.

Päätä parantua

Kuinka sitten lopettaa itsensä pakeneminen ja rakastua itseensä? Ensimmäinen askel on tehdä tietoinen päätös haluta mennä siihen suuntaan. Elämä asettuu kyllä puolellesi auttamaan matkalla paranemiseen, kun annat sen tehdä niin. Se tuo eteesi oikeat ihmiset, hoidot, kurssit ja kirjat, joita saatat tarvita matkalla. Jos haluaa kuitenkin vielä keskittyä itse oireiluun, silloin ei uskalla vielä luopua sairaudesta. Kaikella on aikansa. Monelle syömishäiriöiselle voi olla pelottavaa antaa elämän korvata epäsuotuisa käytös paremmilla harrastuksilla, sillä syömishäiriö on niin suuri osa identiteettiä.

Itse olen löytänyt ja löydän joka päivä lisää rakkautta itsestäni etenkin energiahoidon ja regressioterapian avulla. Ne auttavat minua päästämään irti kaikesta siitä, mikä on estänyt näkemästä kaikkea rakkautta myös ympärilläni. Rakkaus asuu jo valmiina meissä kaikissa. Se täytyy vain kaivaa esille.

Jos tarvitset apua tiellä kohti paranemista, tarjoan syömishäiriöisille Sallivampi suhde itseen -valmennusta, joka voidaan toteuttaa joko pelkästään valmennuksen keinoin tai yhdistää siihen regressioterapiaa ja/tai energiahoitoa. Vastaan mielelläni kysymyksiin valmennuksesta ja hoitomuodoistani, mikäli sellaisia ilmenee.

 

April 17, 2019 In Henkisyys

Varjosi kohtaamalla kasvatat kykyäsi rakastaa

Jokaisella ihmisellä on varjopuoli. Se edustaa sitä alitajuista osaa itsestämme, josta emme ole tietoisia. Psykiatri ja analyyttisen psykologian perustaja Carl Jung käytti varjo-käsitettä kuvaamaan juuri näitä piilossa olevia persoonallisuuden osia. Usein varjo pitää sisällää asioita, joita emme halua nähdä, sillä miellämme nuo asiat negatiivisiksi.

Kannamme tälläisia ei-rakkaudesta kumpuavia asioita eri mittasuhteissa sisällemme. Haluaisimme mieluummin nähdä itsemme vain hyvässä valossa, sillä omien huonojen puoliensa kohtaaminen pelottaa ja hävettää. Saatamme jopa osoitella muita sormella ja vihata heidän huonoja puoliaan haluamatta myöntää, että ne ovatkin vain peili meistä. Loppujen lopuksi mikään ei ole automaattisesti hyvää tai pahaa, vaan me itse annamme asioille merkitykset.

Piilossa olevat puolemme voivat kuitenkin sisältää positiivisiakin asioita, joita esimerkiksi huonosta itsetunnosta kärsivä ihminen ei osaa nähdä itsesssään. Hän ei saata nähdä olevansa vaikkapa äärimmäisen fiksu ja kyvykäs. Hänen – kuten kaikkien muidenkin – varjo on alkanut syntyä lapsuudessa, kun emme ole tulleet nähdyksi ja hyväksytyksi sellaisena kuin olemme.

Meissä jokaisessa asuu sisäinen lapsi, nainen ja mies. Kaikki nämä osat ovat alkaneet kehittyä lapsuudessa sen perusteella, millaista kohtelua olemme vanhemmiltamme tai kasvattajiltamme saaneet sekä millaista kanssakäymistä olemme nähneet äitimme ja isämme välillä. Jos biologiset vanhempamme eivät ole kasvattaneet meitä, olemme saattaneet ottaa naisen ja miehen mallin kummeista, isovanhemmista tai jostakusta muusta. Jos oma äiti tai isä ei ole ollut lapsuudessa elämässämme, koemme todennäköisesti jonkinlaista etäisyyttä näihin sisäisiin osiimme. Silloin myös sisäisen lapsi kokee vanhempiinsa yhteyden puutetta.

Meissä kaikissa on eri mittasuhteissa esimerkiksi vihaa, ehkä katkeruutta. Ulospäin kiltiltäkin vaikuttava ihminen voi kantaa sisällään paljon vihaa, jota ei osaa ilmaista, koska ei lapsena saanut tehdä niin.

Saatamme olla kateellisia, jos uskomme, ette emme riitä tai meille riitä. Ehkä koemme itsemme joissain tilanteissa ylimielisiksi, mukamas paremmiksi kuin muut. Todellisuudessa koemme silloin rakkauden puutetta sisimmässämme. Ehkä uhriudumme, jos koemme kohdanneemme vääryyttä. Silloin emme osaa ottaa vastuuta itsestämme ja tunteistamme. Saatamme käyttäytyä itsekkäästi. Taas taustalla piilee jonkinlainen rakkauden puute. Ei kenelläkään muuten olisi tarvetta olla itsekäs. Terve itsekkyys on mielestäni toki vain hyvä juttu.

Saatamme puhua pahaa muista ja valittaa asioista. Saatamme olla sodassa itseämme vastaan. Kannamme kaikenlaisia elämänkokemuksistamme kertyneitä tunteita sisällemme. Paljon niistä on piilossa pinnan allan tiedostamattomassa mielessä.

Koimme ehkä lapsuudessa, että tietyt osat itsestämme täytyi piilottaa, kun niitä ei haluttu ja osattu ottaa vastaan. Siitä syntyi muun muassa riittämättömyyden ja arvottomuuden tunnetta sekä vihaa. Ne taas vaikuttavat alitajunnasta siihen, miten kohtelemme itseämme ja muita ihmisiä. Varjomme piilottaminen ei siis ainakaan auta meitä elämään tietoisempaa, onnellisempaa ja vapaampaa elämää.

Niin kauan kuin olemme tiedostamatta jotain, emme voi myöskään parantaa sitä. Asiat eivät parane sillä, että kiellämme ne, yritämme järkeistää tunteita ja annamme niiden pysyä piilotajunnassa.

Samalla kun tulemme tietoisiksi sisäisen lapsemme, miehemme ja naisemme tunteista ja käytösmalleista ja parannamme niitä, integroimme varjomme osaksi itseämme. Varjo täytyy nimenomaan integroida osaksi itseään – ei taistella sitä vastaan. Vain rakkaus ja myötätunto voivat pienentää ja muuntaa varjoa.

Olemme kaikki tällä pallolla hyväksymässä itsemme ja varjoamme, jotta valomme voisi loistaa kirkkaana. Me kun pohjimmiltamme olemme valoa.

Olen itse tutustunut ja onnistunut parantamaan noita kolmea sisäistä aspektiani; lasta, naista ja miestä. Eritoten lapsen ja miehen parantaminen on pienentänyt huonoksi mieltämiäni puolia. Tällä hetkellä varjotyöni on omaan voimaan nousemista eli kohdallani omien hyvien puolieni oppimaan näkemistä. Se tapahtuu eritoten sisäistä lasta hoivaamalla ja feminiiniseen voimaani nousemalla.

Enää en kiellä mitään puolta tai minkäänlaisia tunteita itseältäni. Jos tietoisuuteeni nousee jotain ei-rakkaudesta kumpuavaaa, en paina sitä alas, vaan otan sen vastaan. Tunteet paranevat, kun ne tunnetaan uudelleen.

En ole ihmismuodossani täydellinen, eikä ole kukaan muukaan. Ei tarvitsekaan olla. Olemme täällä kasvamassa ja kehittymässä. Täydellisyyden tavoittelu kumpuaa rakkauden puutteesta. Sen saa loppumaan, kun poistaa lapsuudesta lähtien syntyneet esteet itsensä rakastamisen tieltä ja alkaa sitä myötä tuntemaan, että riittää sellaisena kuin on.

Jos haluat tulla tietoisemmaksi itsestäsi ja muuntaa rakkaudeksi itsestäsi niitä osia, jotka eivät vielä ole rakkaudessa – toisin sanoen tehdä varjotyötä, ole rohkeasti yhteydessä. Parhaat tarjoamani palvelut tähän tarkoitukseen ovat regressioterapia ja energiahoito yhdessä. Tarjoan myös sisäisen lapsen hoitovalmennusta, johon molempia voi sisällyttää.

November 11, 2018 In Ihmissuhteet

“Kiitos isä, että teit minusta vahvan” – kirje isälle

Rakas isä. Toivon, että olisit vielä täällä. Toivon, että kohtalosi ei olisi ollut niin kova. Oli kuitenkin sinun aikasi jatkaa matkaa.

Kiitos isä, että puoleksi sinun ansiostasi saan olla täällä. Kiitos niistä monista hyvistä ja hyödyllisistä asioista, joita opetit minulle. Kiitos, että sain myös oppia sinun vaikeuksistasi, kuinka tärkeää on rakastaa itseään ja muita. Opin, kuinka tärkeää on kohdella muita ihmisiä hyvin. Opin, kuinka tärkeää on osata kääntyä sisäänpäin, ottaa vastuu omista teoistaan ja omista tunteistaan muiden syyttämisen sijaan. Opin kannattamaan oikeudenmukaisuutta. Opin, kuinka tärkeää on vaalia terveyttä ja ennaltaehkäistä sairauksia tekemällä sisäistä työtä ja noudattamalla hyviä elintapoja. Opin, että olemme itse oman elämämme seppiä.

Toivon, että olisit ollut joskus vastuullisempi vanhempi ja saanut oloni tuntumaan turvalliselta. Toivon, että olisit jättänyt juomisen ja räyhäämisen. Ymmärrän kuitenkin myös kasvuolojesi haasteet ja miten ne sinuun vaikuttivat. Ymmärrän, että teit parhaasi sillä, mitä olit itse saanut. Et olisi pystynyt parempaan parantamatta haavojasi. Toivon kuitenkin, että olisit uskaltanut ja kehdannut pyytää apua ennen kuin se oli liian myöhäistä.

Kiitos isä, että teit minusta vahvan, vaikka et aina käyttäytynytkään kuin se kaikkein rakastavin isä. Onneksi tiedän nykyään, että kaiken takana on rakkaus. Näin paljon rakkautta sinussa silloin, kun sisäiset demonisi eivät olleet vallalla. Kiitos niistä monista hauskoista ja rakkaudentäyteisistä hetkistä, jotka sain kanssasi viettää.

Kiitos sinun, että olen nyt monta vaikeatakin kokemusta rikkaampi. Niiden kokemusten avulla voin auttaa monenlaisten haasteiden kanssa kamppailevia ihmisiä. Kiitos, että olit yksi suurimmista opettajistani. Olen tarvinnut kokemukseni, jotta heräisin ja alkaisin tehdä valotyötä. Kiitos, että sait minut taistelemaan paremman maailman puolesta.

Olen onnellinen, että saan kohdata sinut taas jossain toisessa olomuodossa. Toivon sielullesi kaikkea parasta, missä ikinä kuljetkaan.

Rakkaudella,

Lotta

November 2, 2018 In Henkisyys

Näin palautat sisäisen tasapainosi ja sallit itsesi olla herkkä

Meissä kaikissa asuu sisäinen nainen ja mies. Sisäinen nainen on kuin sydämemme ja sisäinen mies aivot – tai nainen aivojen luova ja mies analyyttinen puolisko, jos asian haluaa nähdä niin. Tarvitsemme molempia. Mies ja nainen toimivat yhteen sulassa sovussa, jos vain poistamme itsestämme esteet ja sallimme niin tapahtua. Vastakkkainasettelu niiden välillä on siis keinotekoista. Se on vain mielemme tuotetta.

Feminiini ja maskuliini, kaksi energeettistä polariteettia, ovat tasavertaisia ja yhdessä kokonainen. Se kokonaisuus löytyy meistä jokaisesta jo sisältä huolimatta siitä, kumpaa sukupuolta edustamme. Feminiini- ja maskuliinienergiamme ovat kuitenkin usein menneet traumojemme seurauksesta epäbalanssiin.

Kun palautamme niiden välisen tasapainon sisäisessä maailmassamme, alamme nähdä ulkomaailman eri tavalla. Meillä ei ole enää tarvetta luoda nainen-mies -vastakkainasettelua. Kun tasapainotumme yksilötasolla, sama tapahtuu kollektiivisesti.

Feminiinienergia tarkoittaa rakkautta, herkkyyttä, luovuutta ja estetiikkaa. Se on antamisen sijaan vastaanottamista. Maskuliinienergia taas on järkiperäistä, voimakasta ja eteenpäinmenevää – sellaista, mitä maailmassa on viime ajat arvostettu. Yhteiskunta opettaa meille, että täytyy pyrkiä eteenpäin ja saavuttaa asioita etenkin bisneksen saralla. Tällainen toiminta lähtee maskuliinienergiasta. Alkuperäisessä ja parannetussa muodossaan se haluaa kuitenkin suojella ja palvella. Se ei kilpaile eikä hyökkää vihalla ketään vastaan.

Myös mies tarvitsee feminiinienergiaansa. Hän ei voi voida hyvin, jollei ole kosketuksissa tunteisiinsa ja luovuuteensa. Feminiinisestä intuitiivisuudesta on miehellekin hyötyä. Nainen taas ei voi voida hyvin, jollei ole koskaan sallinut itsensä tuntea vihaa. Nainenkin tarvitsee maskuliinisen toimeenpanevan voiman, jonka avulla hän voi saattaa luovuutensa fyysiseen todellisuuteen. Ennen kaikkiaan hän tarvitsee sisäisen turvallisuuden tunteen, jonka hänen maskuliinipuolensa voi hänelle tarjota, sillä miesten kuuluu turvata ja tukea. Jos naisen isä (ja äiti) ei ole tehnyt näin tarpeeksi naisen lapsuudessa, ei naiselle pääse kehittymään kunnollista perusturvallisuutta. Se taas tekee naisesta helposti maskuliinisen, sillä naisen energia menee siihen, että hän joutuu yrittämään pitää olonsa turvallisena sen sijaan, että hän voisi sallia itsensä olla herkkä.

Suuri osa maailman ongelmista johtuu rakkauden puutteesta. Rakkaus taas on hyvin feminiininen energia. Ilman rakkautta ei kukaan voi voida hyvin. Elämme onneksi aikoja, joina sen määrä ennestään maskuliinisen puolen dominoimassa maailmassa on kasvanut ja kasvaa edelleen, kun ihmiset ovat heränneet tunteiden käsittelyn tärkeyteen. En kuitenkaan sano, että feminiinienergia olisi yhtään sen parempaa. Energiat vaan olisi hyvä tasapainottaa ja parantaa se, mikä ei kumpua rakkaudesta. Miehen tai naisen ei kuulu kummankaan hallita, vaan tehdä yhteistyötä.

Olen huomannut selvästi omassa elämässäni, että energioiden epäbalanssi luo haasteita. Koska olen vielä syntynyt naisen kehoon, haluan silloin ilmentää eritoten naiseutta unohtamatta kuitenkaan sisäistä miestäni.

Kun aloitin omat tunneprosessini, olin hyvin maskuliinisessa energiassa. Olin suojakuoreltani kova, alitajuisesti vihainen ja herkkyytensä piilottanut. Yritin olla mahdollisemman järkiperäinen, sivuuttaa tunteet ja suoritin elämää. Olin lopettanut luovat harrastukseni, jotta voisin suorittaa sen sijaan, että kuuntelisin, miltä minusta tuntui. Yritin tavoitella asioita sen sijaan, että olisin kuitenkaan osannut vastaanottaa niitä. Tämä johtui käsittelemättömistä traumoistani ja siitä, millaisia kollektiivisia uskomuksia olin ottanut totuudekseni.

Minulla ei ollut pienintäkään mielenkiintoa hoitaa ihmisiä, kuten nyt on, enkä pitänyt liiemmin lapsista. Koin merkittävää rakkauden puutetta itsessäni ja sitä myötä myös myötätunnon puutetta muita kohtaan.

Mistä vahva maskuliinisuuteni sitten johtui? En saanut lapsuudessani tarpeeksi turvaa, sillä jo edesmennyt isäni oli alkoholisti. En myöskään kokenut isäni hyväksyvän perheemme naispuolisten jäsenten herkkyyttä. Hän piti sitä heikkoutuna, sillä ei ollut koskaan hyväksynyt omaa herkkyyttään. Niinpä minäkään en oppinut hyväksymään herkkyyttä itsessäni ja muissa. Muistan olleeni täysi-ikäisenä ainakin noin kahdeksan vuotta lähes itkemättä, vaikka syytä olisi todellakin löytynyt. Halveksin itkeviä miehiä, sillä pidin heitä isän oppien mukaisesti heikkoina. Nyt kun näen miehen itkevän, tunnen joka kerta vähintään myötätuntoa tai lähimmäisen rakkautta häntä kohtaan. On vaatinut paljon sisäistä työtä, jotta olen alkanut tuntea enemmän myötätuntoa itseäni ja muita kohtaan ja oppinut rakastamaan herkkyyttä.

Näin isäni käytöksessä paljon sellaista, josta en pitänyt. Hänen lapsenaan väistämättä opin häneltä asioita, joilla on ollut negatiivinen vaikutus elämääni. Sisäisestä miehestäni tuli kevytversio hänestä. Sisäinen mies piti valtaa, eikä sisäisellä naisella ollut liiemmin sanansijaa. Pahoinvointiahan siitä seurasi.

Minä pystyn kuitenkin karsimaan itsestäni ulkopuolelta tulleet negatiiviset vaikuttimet. Kun teen sen, minuun jää jäljelle kaikki se hyvä, mitä oikeasti olen, sillä meissä on jo kaikki. Ymmärrän nykyään, että isäni oli pohjimmiltaan ihan yhtä paljon rakkautta kuin kuka tahansa muukin. Ei kukaan ole paha – osa meistä on vaan pahemmin traumatisoituneita kuin toiset. Eikä moni pysty toimimaan paremmin parantamatta haavojaan.

Me suomalaiset naiset voimme selittää maailman tasolla keskivertoa vahvempaa maskuliinisuuttamme myös Suomen sotaisalla historilla ja sillä, kuinka se on muokannut naisen roolia yhteiskunnassa. Sota-ajat muokkasivat merkittävästi myös sitä, millainen isästäni tuli.

Vaikka olenkin työstänyt viime vuodet itseäni feminiinisempään suuntaan, tarvitsen muun muassa sisäisen miehen voimaa, rohkeutta, tukea ja kykyä mennä eteenpäin. Tasapainottuminen tuo kuitenkin lisää hyvää elämään ja vie meitä kaikkia kohti alkuperäistä itseämme. Samalla se muuntaa kollektiivista tietoisuutta ja parantaa koko ihmiskuntaa.

Itse aloitin tasapainottumisen purkamalla vihaa. Siihen oli helpoin päästä kiinni ja sallia itselleen sen tunteminen. Surun ja muiden naisellisen herkkien tunteiden salliminen oli minulle mainitsemistani syistä vaikeaa. Perhepiiriin liittyvien asioiden käsittely on ollut avainasemassa. Kaikki lähtee kuitenkin lapsuudesta. Jos olemme esimerkiksi lapsina nähneet vanhempiemme riitelevän paljon, riita siirtyy helposti sisäiseen maailmaamme. Sisäinen naisemme ja miehemme riitelevät ja saatamme ihmetellä, mistä päänsisäinen sekamelska johtuu. Emme voi elää rauhassa ja rakkaudessa itsemme ja muiden kanssa, jos sisällämme on sota. Sota loppuu purkamalla itsestämme ne tunteet, jotka sodan aiheuttavat.

Toki kun purkaa kaikkea sitä, mikä ei ole osa alkuperäistä itseään, energiat tasapainottuvat. Sisäinen muutos heijastuu niin päivittäiseen ajattelutapaan, tunne-elämään kuin toimintaan, ulkonäköön, terveyteen ja ihmissuhteisiinkin.

Jos haluat kasvattaa itsessäsi feminiinienergian määrää (toisen sanoen tasapainottaa feminii- ja maskuliinienergiaasi), minulla on tarjolla naisille suunnattu Herkäksi ja vahvaksi -hoito-valmennuskokonaisuus, jossa keskitytään tunteiden käsittelyyn ja niiden esteiden raivaamiseen, jotka estävät sinua olemasta herkkä ja sitä myötä vahva nainen. <3

Kuvat minusta: Zinaida Photography

September 26, 2018 In Ihmissuhteet

Yritämme kokea itsemme kokonaisiksi muiden avulla

Koemme usein muiden kanssa elämän huippuhetket. Toiset ihmiset ovat kuitenkin myös niitä, joiden edesottamusten seurauksena mielemme saa meidät traumatisoitumaan. Mikään ei siis todellisuudessa ole kenenkään toisen syy, vaan seurausta omista ajatuksistamme, sanoistamme ja teoistamme. Kohtaamme konflikteja elämässämme, jos olemme laittaneet liikkeelle rakkauden sijaan pelosta kumpuavia asioita. Ajaudumme sieluina konflikteihin elämästä toiseen niin kauan, kunnes opimme toimimaan ainoastaan rakkaudesta käsin. Palaamme kokemaaan ja oppimaan asioita tälle planeetalle, kunnes heräämme todelliseen luontoomme.

 

Mielemme on usein ohjelmoitu runsaalla määrällä negatiivisuutta. Se johtuu aiemmilta sukupolvilta siirtyneistä tunteista, vaikeiden elämänkokemustemme myötä syntyneestä taakasta sekä kulttuurillisista ehdollistumista. Sitä negatiivisemmin reagoimme ulkomaailmassa tapahtuviin asioihin, mitä enemmän mielemme sisältää tuota ulkopuolelta tullutta moskaa. Se vaikeuttaa muun muassa ihmissuhteitamme. Onneksi voimme tulla tietoisiksi ohjelmoinneistamme ja alkaa vapautttaa itseämme niistä.

 

Ohjelmointimme saavat aikaan sen, että koemme itsemme puutteellisiksi. Ainakin minä koen olevani puutteellinen, mikäli kuuntelen mieltäni. Yritämme paikata puutteitamme muiden avulla. Todellisuudessa emme tarvitse mitään ulkopuolelta täydentämään itseämme. Purkamalla ja muuntamalla tarpeetonta ja meihin alkuperäisesti kuulumatonta, lähestymme todellista itseämme, ja voimme alkaa nähdä asioita selkeämmin. Sen jälkeen meidän on myös huomattavasti helpompi olla yhteydessä muihin.

 

Nuorempana etsin rakkaudettomuuden haavoihini laastaria miehistä. Olin tiedostamattani riippuvainen heiltä kalastelemastani hyväksynnästä. Vuosia päätä seinään hakattuani ymmärsin, että kukaan toinen ei voi, eikä kenenkään tarvitse rakastaa minua ehjäksi. Vetovoiman laki saa aikaan sen, että rakkautta puoleensa vetääkseen on rakastettava ensin itseään.

Minä olin tiedostamattani hylännyt sisäisen lapseni nurkkaan. Kun aloin hoitaa tuota haavoittunutta osaa itsestäni, aloin kokea päivä päivältä enemmän hyväksyntää itseäni ja sitä myötä muita kohtaan. Jokainen ihminen kun on peili meistä itsestämme.

 

Riittämättömyys, arvottumuus, häpeä ja itseviha alkoivat hälvetä muiden negatiivisten tunteiden ohella. Muuttaakseni suhdetta itseeni ja muihin minun oli käännyttävä sisäänpäin ja lopetettava ulkoisen maailman muuntoyritykset. Minun täytyi hyväksyä, että kukaan ei tule koskaan olemaan sataprosenttisesti juuri sellainen kuin haluaisin.

 

Muun muassa regressioterapian avulla saan jatkuvasti vähennettyä mielen ohjelmointien otetta minusta ja muutettua sitä myötä koko elämäni laatua. Sen avulla saan myös oppia elämäni kannalta tärkeitä syy- ja seuraussuhteita. Kun sain uudelleen elää kaukaisia tapahtumia, pystyin helpommin hyväksymään, että koin rakkaudettomia kokemuksia lapsuudessa menneiden elämien tiedostamattomien tekojeni vuoksi.

 

Maailman pahuus onkin todellisuudessa vain tiedostamattomuutta rakastavasta luonnostamme. Kaikki minkä laitamme universumiin, tulee meille takaisin. Pelolla ja vihalla ei voi saada rakkautta. Kannattaa siis toimia aina sydämestä käsin ja käsitellä tunteet, jotka estävät niin tekemästä.

 

Jos käytämme valtaa väärin toisia kohtaan, kohtaamme itse haasteita. Haasteet voivat olla samanlaisia, joiden toisille aiheutumiseen meillä on osallisuutta tai jotakin muuta. Vaihdamme näennäisiä uhrin ja pahantekijän rooleja. Näin ollen emme ole ketään tuomitsemaan muita, sillä todennäköisesti olemme itse sieluina tehneet samat pahaksi luokittelemamme teot, ajatelleet muista rakkaudettomia ajatuksia ja sanoneet rakkaudettomia sanoja. Muita tuomitessamme tuomitsemmekin pohjimmiltaan vain itseämme, sillä muut ovat tosiaan peili meistä, ja me kaikki olemme pohjimmiltamme yhtä ja samaa tietoisuutta. Kuten Colin C. Tipping kirjoittaa kirjassaan Ehdoton anteeksianto; ”tanssimme täällä yhdessä paranemisen tanssia”.